tiistai 2. joulukuuta 2014

Pukin pikku apulainen

Taas on aika kulunut, ja nyt ollaan jo avattu joulukalenterista toinen luukku. Tänä kuluneena aikana olen ollut jokseenkin ahkera pukin pikku apulainen ja kutonut sukkaa tahi askarrellut muita pieniä juttuja. 

Ystäväni teki mainion päätöksen ja otti uudeksi perheenjäsenekseen kääpiösnautseripennun. Niinpä oli laitettava puikot heilumaan ja kudottava Tapsa-käppänälle oma villapaita pukinkonttiin. Tämän villapaidan ohjetta on kyselty minulta sähköpostitse todella tiheään tahtiin. Aiemmista villapaitapostauksista voit lukea TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.



Sukkatehdas on myös käynyt kuumana. Kuvaa sukista ei juuri nyt ole, mutta ne näkyvät alla olevassa kuvassa pinottuna. Ehkä myöhemmin parempaa kuvaa niistä.

Lisäksi valmistumassa on ihan uusi aluevalloitukseni: tennarisukkia. Niistäkin lisää vasta erillisessä postauksessa.

Olen siis isäni innoittamana ryhtynyt tekemään pieniä sahaustöitä vanerista. Puhdasta käsityötä!



Ja jotta tämä postaus olisi mahdollisimman sekava, niin loppuun vielä kuva juuri trimmatusta Fidosta. Käsityötähän se trimmauskin on :-)



Hyvää joulunodotusta! 
Palataan toivottavasti mahdollisimman pian!

torstai 2. lokakuuta 2014

Lisää puseroita koirille (koiran neulottu villapaita)

Jouduin viime viikolla toteamaan, että minulla on kaksi koiraa, mutta niille vain yksi villapaita. Eipä siinä muu auttanut kuin puikot kouraan ja pikavauhdilla uutta koiran neuletta alulle.
(Edelliseen villapaitapostaukseen pääset TÄSTÄ)


Saan näistä neuleista todella paljon kyselyitä ja koirat keräävät aina vuolaasti kehuja näiden kanssa, ja jos totta puhutaan tykkään tästä mallista itsekin kovasti. 


Ohjetta voi kysellä minulta instagramiin välityksellä @marjamanteli.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Syksy saapui

Blogi on selvästikin ollut kanssani kesälaitumilla. Loppukesä meni töiden parissa ja viimeaikaisen vapaa-aikani olen käyttänyt puutarhanhoitoon ja tietenkin koiriin. Viikonloput menevät kenneltyttönä näyttelyssä tai äitin puutarhassa touhuten ja arkena pyrin tietysti treenaamaani, niin itseäni kuin koirianikin.


Syysistutuksiksi valittiin tänä vuonna astereita, syklaameja ja uutta suosikkiani hopealankaa. Omalle parvekkeelleni on myös valmistumassa uudistusta, josta lisää myöhemmin.



Neuloosikärpänen on myös päässyt puraisemaan ja juuri valmistuneiden pitsisukkien lisäksi valmistumassa on alati lisää sukkia, ehkä jopa pukin konttiin.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Koiranpedit

Kuten olen ehkä jo aiemmin maininnut, ovat vanhempani kädentaitoisia ihmisiä. Yleensä homma menee niin, että kiikutan heille idean ja he keksivät sille toteutuksen. 

Viime kerralla ommeltiin äidin kanssa mulle sohvatyynyt. Tällä kertaa löydettiin itsemme jälleen kangaskaupasta, missä äiti puheli mittoja ääneen ja minä vaan nyökkäilin. Kannettiin sitten laskutuloksien perusteella muutama metri kangasta kotiin ja äitini alkoi suunnittelemaan toteutusta.
Tehtiin (tai siis äiti teki) koirille pedit.

Saumuri vain sauhusi kun äiti nämä illan päätteeksi väsäili :-)



Ihastuin tuohon kankaaseen sitten lopulta niin hulluna, että kävin hakemassa sitä torkkupeiton verran olohuoneeni sohvalle. Ja nyt mietin, miltä tuo kangas näyttäisi päiväpeittona?

lauantai 17. toukokuuta 2014

Jalkakylpysuola

Hyvä ystäväni on menossa neljän viikon päästä naimisiin ja olen saanut seurata häiden järjestelyjä melko lähetltä. Jopa niin läheltä, että löysin itseni askartelemasta pöytäkoristeita (niistä lisää toisella kerralla). Tämä samainen ystäväni on siis niin ahkera askartelija, että se inspiroi minuakin usein tekemään jotain töitä mitä en olisi ikinä luullut haluavani tehdä.

Äitienpäivänä kopioin hänen lahjaideansa omalle äidilleni ja tein jalkakylpysuolaa ihan itse.




Lopputuloksena suloisen näköinen purkki, itsetehty lahja sekä iloinen äiti.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Haasteita

Blogilleni on tupsahtanut tässä lähimenneisyydessä muutama haaste. Sekä Kaesan käsityöt että Kissanpäivät haastoivat minut 11 kysymyksen haasteeseen. Kiitän teitä molempia haasteen antamisesta :-)

11 asiaa minusta

1. Asun kerrostalossa, vaikka vihaan asua kerrostalossa.

2. Rakastan koiriani ja koirakiintiöni ei ole lähelläkään täysi vielä.

3. Haluaisin joskus pellavanvaalean sohvan, mutta se ei taida olla koira-äitinä realistinen haave.

4. Tulen harvoin ihmisten kanssa toimeen, jotka eivät pidä eläimistä.

5. Stressaannun helposti.

6. Olen lähes aina ihan pikkuruisen myöhässä.

7. Olen luonteeltani temperamenttinen.

8. Ajan vuodessa melkein 30 000 kilometriä autoa.

9. En pidä sienistä enkä juustosta.

10. Ärsyynnyn jos ihmiset ei osaa ajaa autoa :-D

11. Tulevan kesäkuun aikana tapahtuu paljon kivoja asioita, joita odotan kovasti.

ja vastaukset

1. Mikä oli unelma-ammatti pienenä?
Ajattelin, että minusta tulee korkealaulaja eli oopperalaulaja.

2. Mistä vuoden ajasta pidät eniten?
Kesällä pidän eniten talvesta ja talvella kesästä.

3. Mitä olet viimeksi neulonut / ommellut  /askarrellut?
Viimeisimmät askartelut olivat äitienpäivälahjoja.

4. Mistä väreistä pidät?
Pastellisävyistä.

5. Mikä on lempipaikkasi kotona?
Parveke ehdottomasti.

6. Mikä on lempiasusi kotona?
Vaikka yövaatteet.

7. Onko paheita, mitä?
Olen herkkusuu :-)

8. Kahvi vai tee?
Kaakao!

9. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
Jatkuvasti harrastusten parissa.

10. Lempi kirjailijasi ja kirja?
En osaa kyllä nimetä mitään tiettyä.

11. Mikä on sinun elämäsi motto?
'do unto others as you would have them do unto you'

1.Millä tekniikalla teet mieluiten käsitöitä/käytät luovuuttasi?
Mieluiten askartelen tai neulon.

2. Mikä on lempiharrastuksesi?
Agility koiran kanssa.

3. Mikä oli lapsuuden/nuoruuden haaveammattisi?
No se korkealaulaja :-D

4. Toteutuiko edellisen kysymyksen haave?
Ei.

5. Haluaisitko mieluummin kaupunki- vai rantalomalle?
Sekä että.

6. Maito-, valko- vai tumma suklaa?
Maitosuklaa.

7. Ruuanlaitto vai leipominen?
Leipominen ehdottomasti.

8. Mikä on suosikkikukkasi?
Pionit ja hortensiat.

9. Miten rentoudut mieluiten?
Harrastusten parissa ja ihan kotona löhöillen :-)

10. Mistä haaveilet?
Tulevaisuudesta. Terveellisestä elämästä. Koiralaumasta.

11. Oletko aamu- vai iltavirkku
Sopivasti kumpaakin.

ja omat kysymykset haastetulle


1. Millainen on täydellinen vapaapäiväsi?
2. Jos saisit matkustaa minne vain, minne lähtisit?
3. Millaisena näet itsesi 5 vuoden päästä?
4. Kun herkuttelet, niin mitä silloin syöt?
5. Mistä olet ylpeä?
6. Mistä ärsyynnyt?
7. Mikä motivoi sinua arjessa?
8. Nimeä kolme tärkeää asiaa elämässäsi.
9. Mistä haluaisit että sinut muistetaan?
10. Millainen olet luonteeltasi?
11. Mikä on lempiruokasi?

Haastan tällä kertaa Vaikka mitä -blogin mukaan!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Banaanileipä

Kokeilin ensimmäistä kertaa väsätä banaanileipää ja se onnistui todella hyvin. Oli aluksi ehkä hieman vaikeaa miettiä että minkä kanssa tätä leipää söisi, mutta vaihtoehtojahan löytyi ihan vain kokeilemalla eri yhdistelmiä.



Banaanileipää varten tarvitset:
3 kypsää banaania
300 gr jauhoa
100 gr tai vähemmän sokeria
oman maun mukaan vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 muna
4 rkl öljyä
rusinoita
1/2 tl suolaa

Kuori banaanit ja murskaa ne haarukalla. Banaanit kannattaa olla jopa ylikypsiä, jotta ne on helpompi murskata ja maku ei olisi kitkerä. Lisää banaanien joukkoon sokerit, suola, muna ja öljy ja sekoita ne esimerkiksi yleiskoneella. Lisää sitten joukkoon jauhot (itse korvasin osan jauhoista täysjyväjauhoilla) ja sekoita. Nostele lopuksi mahdolliset rusinat joukkoon ja paista 45 minuuttia 180 asteessa tai kunnes leipä on kauniin kullan ruskea.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Påsk

Pääsiäinen tuntuu juuri nyt niin kauhean kaukaiselta, mutta kun kaupassa jo tarjolla olevat pääsiäismunat loistavat kilpaa, on minunkin mieleni ihan pääsiäismunamaisen soikea.
Toisinsanoen pääsiäisnäpertelyt täyttävät kotiani hetki hetkeltä enemmän.

Maitotölkeistä valmistin rairuoholle pienet astiat ja hätähousuna laitoin jo ruohot kasvamaan ... 
Myös aiemmin kaavailemani piltti-tuikkukupit koristelin äitini ostamilla nauhoilla.




Onko kenenkään muun aivot pehmenneet jo täysin pääsiäisteemalla?

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Isän sukat

Toinen tämän vuoden puolella valmistunut käsityö oli sukkapari. Näiden ohje on joskus jostain Novita-lehdestä bongattu ja sittemmin itse muunneltu. 
Kuvassa näkyvät ruskeat sukat tein isälleni jo joulun alla ja ne olivatkin saajan mielestä niin suuri hitti, että nämä toiset samanlaiset tulivat samaiselle sankarille syntymäpäivälahjaksi.

Isästäni tuli näiden sukkien myötä niin suuri sukkasankari, että lattoi heti tilaukseen lisää sukkia toivomissaan malleissa ja kuoseissa.


Ihana lahjapaperi oli muovitukusta löydetty aarre. Tekisi mieli tapetoida vaikka seinät tällä paperilla!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Puput ikkunassa

Taisin jo eilen mainita, että olen päässyt askarteluvauhtiin ja ihmeen tuotteliaalle päälle olen sattunutkin. Tänään ikkunaan valmistui rivillinen pastellisävyisiä pupuja pääsiäistä odottelemaan. Kesäksi tuon rivistön voisi korvata vaikka viirinauhalla. 
Itse tykkään näistä hurjasti!




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Keväiset purtilot

Saapunut lomaviikko toi tullessaan vapaa-aikaa, rentoutumista ja huolenaiheita (mitä hittoa siellä Ukrainassa tapahtuu!!). Saksasta tuliaisiksi tuodut askartelulehdet olivat kuitenkin jo odottaneet intohimoista selailuani ja nyt vapaan koittaessa pääsin vihdoin niiden kimppuun keventämään ajatuksiani.

Ensimmäiseksi oli kokeiltava purnukoiden koristelua, joten kipaisin äitini hillopurkkivarastolle ja valikoin sieltä pari yksilöä koristeltaviksi. Näihin purnukoihin päätyi viinipullon korkkeja, koristekiviä sekä vanhoja kerättyjä pajunoksia.


Ajattelin kyllä vielä ahmaista pari pilttiä napaani ja koristella niistä keväiset tuikkukupit. Tää on tälläistä hommaa kun vauhtiin pääsee, ei malttaisi enää millään lopettaa.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Pyykipojat puutarhurille

Kierellessäni kauppoja ystävänpäivälahjat mielessäni törmäsin valkeisiin pyykkipoikiin, jotka oli tarkoitettu istutuksia varten merkkaamaan missä kasvaa mikäkin kasvi. Nämä pyykkipojat olivat siis ihan tavallisia, valkoisia ja niihin oli kirjailtu aina kunkin kasvatettavan kasvin nimi. 
Olin jo vähällä kiikuttaa nuo puiset 'merkit' kassalle, mutta mojova viiden euron hinta viidesta pyykkipojasta sai minut empimään. 

Niinpä marssin pari hyllyä eteenpäin ostamaan noin 90% halvempia, tavallisia pyykkipoikia ja kotona dymoilin niihin omat nimitykset. Tänään nämä halvan budjetin merkitsijä-pyykkipojat ilahduttivat paketin sisältönä parasta ystävääni, ehtaa puutarhuria, rakasta äitiäni.


lauantai 8. helmikuuta 2014

Lauantain käsityöt

Eiliseltä Ikea-reissulta mukaan tarttui aivan ihana, juuri tyyliini sopiva, kangaspala. Kauaa en malttanut sen kanssa odotella, vaan otin tänään kankaan kainaloon ja suuntasin vanhempieni luokse, tarkemmin sanottuna äidin ompeluhuoneeseen. Siellä meillä "tytöillä" vierähtikin tunti jos toinen kankaan kanssa tuhisten. Äitini saumuroi ja minä viimeistelin.
Tälläisiä yhteisiä hetkiä voisi olla useammin!

Ainiin ja mitä me sitten väsättiin? 
No koristetyynyjä! Ja siinä kangasta ihastellessa teki molempien mieli tehdä siitä myös pöytäliina ja vaikka mitä muuta ihanaa. Uusintareissu Ikeaan on siis väistämätön.



torstai 6. helmikuuta 2014

Koiran villapaita

2. maaliskuuta 2021 
*Jos olet vielä kiinnostunut ohjeesta, Laura minulle instagramissa viestiä @marjamanteli* :) 


Tämän vuoden ensimmäinen käsityö valmistui tuossa parisen viikkoa sitten lämmittämään rakasta vipeltäjääni Fidoa. Tämän villapaidan ohje oli superhelppo, nopea ja omasta mielestäni tuo meikäläisen herrasmies näyttää siinä oikein edustavalta ja komealta :-)


Käytännössä neule on ensin tasoa ja sitten suljettua, kunnes jätetään jaloille aukot ja kavennetaan kaulusta ylöspäin. Loppu huipentuu itse kaulukseen, josta voi tehdä niin pitkän kuin nyt ikinä tahtoo.


Ajattelin tehdä näitä neuleita lisää ehkä eri koissa ja ehkä jopa myydä muutaman. 



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Runeberg

Tämä uusi blogi alkakoon Johan Ludvigin nimikkoleivosten esitteltyllä. 
Ensimmäistä kertaa siis ikinä lähdin kokeilemaan kyseisiä torttuja ja onnistuneitahan näistä tuli. Meinasin kyllä kaupassa tarvikkeita ostaessani pyörtyä mantelijauhon hinnan edessä, mutta hammasta purren kiikutin sen kuitenkin kiltisti kotiin.


Ainiin, mihin se vanha blogi katosi? No se on menneen talven lumia, sillä en saanut sen ulkoasua kunnolla säädettyä ja karsealaatuiset kuvat ottivat jo ihan liian paljon pattiin.
Parempaa tulevaisuutta siis tälle sivustolle.